Siirry sisältöön

Wikimatkoista
Kaupungintalo

Hamina on kaupunki Kymenlaaksossa.

Ymmärrä

[muokkaa]

Hamina on perustettu vuonna 1653 nimellä Vehkalahden Uusikaupunki (Veckelax Nystad) sitä ympäröineen pitäjän mukaan. Vuonna 1723 kaupungin nimi muutettiin Fredrikshamniksi, joka suomalaisittain kääntyi Haminaksi, ja kaupunkia alettiin linnoittaa ja se sai nykyisen ympyräasemakaavansa. 1743 Hamina siirtyi Turun rauhan myötä Venäjän haltuun. Vuonna 1809 Haminassa allekirjoitettiin Haminan rauha Ruotsin ja Venäjän välillä.

Haminan kaupunki ja Vehkalahden kunta yhdistyivät vuoden 2003 alussa, jolloin kaupungin vanhan vaakunan tilalle otettiin Vehkalahden vaakuna.

Tule

[muokkaa]

Lentokoneella

[muokkaa]

Helsinki-Vantaan lentoasemalle on Haminan keskustasta matkaa 153 kilometriä ja Lappeenrannan lentoasemalle 87 kilometriä.

Junalla

[muokkaa]

Kotkan Tavastilan seisake on Haminan keskustaa lähin henkilöliikenteen rautatieasema noin 15 kilometrin päässä. Kymin seisakkeelle on matkaa noin 20 kilometriä, Kyminlinnan seisakkeelle noin 21 kilometriä ja Kotkan rautatieasemalle noin 26 kilometriä. Näiden asemien kautta liikennöi Kouvolan ja Kotkan sataman välisiä taajamajunia.

Haminan keskustan ja Kyminlinnan seisakkeen sekä Kotkan rautatieaseman välillä liikennöi suoria linja-autoyhteyksiä. Haminan keskustan ja Kymin seisakkeen välillä on vaihdollisia linja-autoyhteyksiä Karhulan kautta. Haminan keskustan ja Tavastilan seisakkeen välillä on vaihdollisia linja-autoyhteyksiä Tavastilan tienhaaran eli seututie 170:n ja Tavastilantien risteyksen kautta. Tavastilan tienhaarasta on Rantahaan pikavuoropysäkille ja risteykseen etäisyyttä noin 500 metriä.

Bussilla

[muokkaa]

Haminan torilta on noin 300 metriä etäisyyttä linja-autoasemalle, josta liikennöidään pikavuoroilla Helsinkiin, Kouvolaan, Lahteen, Hämeenlinnaan, Lappeenrantaan, Savonlinnaan ja Joensuuhun. Osalta vuoroista on tarjolla yhteys Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Helsingin, Haminan ja Joensuun välillä liikennöi päivittäin linja-auton yöpikavuoro. Haminan pikavuoropysäkit ovat valtatie 7:n yhteydessä Summa ja valtatie 26:lla Husulan tienhaara, Myllykylä ja Pyhältö. Rantahaan pikavuoropysäkki sijaitsee Kotkan ja Haminan rajalla valtatie 7:n liittymässä.

Autolla

[muokkaa]

Hamina sijaitsee valtateiden 7 ja 26 risteyksessä, joten se on maantieliikenteellisesti hyvin saavutettavissa.

Liiku

[muokkaa]

Autolla

[muokkaa]

Bussilla

[muokkaa]

Kävellen

[muokkaa]

Haminan keskusta on varsin pieni, joten suurin osa nähtävyyksistä on helposti saavutettavissa kävellen.

Näe

[muokkaa]
Torikatu vanhassakaupungissa

Museot

[muokkaa]
  • Kaupunginmuseo sijaitsee Kadettikoulunkadun varrella, lähellä Raatihuoneentoria rakennuksessa, jossa Ruotsin kuningas Kustaa III ja Venäjän keisarinna Katariina II Suuri neuvottelivat vuonna 1783.
  • Kauppiaantalomuseo sijaitsee Kasarminkadun varrella ja esittelee kauppias- ja käsityöläiselämää 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa.
  • Vehkalahden kotiseutumuseo sijaitsee Husulassa, noin 4,5 kilometrin päässä keskustasta. Se esittelee entisen Vehkalahden pitäjän elämää esihistoriasta 1900-luvulle. Museo on auki kesä-elokuussa lauantaisin ja sunnuntaisin kello 12-16, muina aikoina sopimuksesta.

Kirkot

[muokkaa]
  • Marian kirkko on rakennettu alunperin 1400-luvulla ja se muistutti muita Kymenlaakson ja Uudenmaan kivikirkkoja, kuten Pyhtään kirkkoa. Nykyinen uusklassinen ulkoasu on peräisin 1820-luvulta, jolloin arkkitehti C. L. Engel johti tulipalossa vaurioituneen kirkon korjaustöitä.
  • Johanneksenkirkko on myös C. L. Engelin suunnittelema. Se valmistui vuonna 1843 Raatihuoneentorin varteen ja muistuttaa ulkoasultaan kreikkalaista temppeliä.
  • Pietari-Paavalin kirkko on Haminan ortodoksisen seurakunnan kirkko. Se sijaitsee Raatihuoneentorin varrella, vastakkaisella puolella Johanneksenkirkkoon nähden. Itse kirkkorakennus valmistui 1837 ja kellotapuli 1862. Kirkon on suunnitellut Louis Visconti.

Muut

[muokkaa]
  • Haminan linnoitus on peräisin 1700-luvulta. Nykyisen kauppatorin paikalta purettua Helsingin bastionia lukuunottamatta linnoitus kiertää edelleen keskusta-alueen ympäri, tosin osa valleista sijaitsee puolustusvoimien alueella. Keskusbastioni linnoituksen pohjoislaidalla toimii monien kulttuuritapahtumien pitopaikkana.

Tee

[muokkaa]
  • Pitkäthiekat Uimaranta ja leirintäalue Vilniemen kylässä, noin 6 kilometriä keskustasta kaakkoon.
  • Rampsinkari Uimaranta keskustan länsipuolella Tervasaaren eteläpuolella.

Osta

[muokkaa]

Aivan kaupungin keskustasta löytyy mm. K-Supermarket Kanuuna, S-Market, Suomalainen Kirjakauppa, Tiimari, Jaakon Kello, Kultakello Timattiset, Expert Toripörssi ja monia muita liikkeitä.

Syö

[muokkaa]
  • Ravintola Rosso
  • Haminan Varuskuntakerho
  • Haminan Kebab-Pizzeria
  • Titanic Kebab Pizzeria
  • El Burro
  • Haminan Seurahuone

Juo

[muokkaa]

Kahvilat

[muokkaa]

Baarit & pubit

[muokkaa]

Yökerhot

[muokkaa]

Nuku

[muokkaa]

Edulliset

[muokkaa]

Keskihintaiset

[muokkaa]

Hintavat

[muokkaa]

Pysy turvassa

[muokkaa]

Haminan poliisiasema sijaitsee Raatihuoneentorilla, aivan Pietari-Paavalin kirkon vieressä.

Pysy terveenä

[muokkaa]

Terveyskeskus ja sairaala sijaitsevat noin puolentoista kilometrin päässä Raatihuoneentorilta Saviniemen kaupunginosassa.

Ota yhteyttä

[muokkaa]

Jatka matkaa

[muokkaa]
Tämä on tynkä-artikkeli. Siinä on vähän sekalaista tietoa, mutta kokonaisuudesta puuttuu jotain oleellista. Sukella sisään ja auta tekemään siitä käyttökelpoinen!