Kauhajoen seurakunta (ruots. Kauhajoki församling) on Kauhajoella toimiva seurakunta, joka kuuluu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Lapuan hiippakunnan Etelä-Pohjanmaan rovastikuntaan. Kirkkoherrana toimii Jouko Ala-Prinkkilä[2], joka on toiminut tehtävässä vuodesta 2001 lähtien[3].
Kauhajoki kuului alkujaan Ilmajoen emäseurakuntaan. Kauhajoella tiedetään olleen kappelitupa jo vuonna 1584. Kauhajoesta tehtiin oma saarnahuonekunta vuonna 1624 ja kappeli kolme vuotta myöhemmin. Omaksi kirkkoherrakunnakseen Kauhajoki erotettiin muodollisesti vuonna 1858 mutta käytännössä erotus toteutui vasta 1892. Kauhajoen Aronkylään saatiin oma Alapään rukoushuonekunta vuonna 1923. Kauhajoen kirkonkylän lisäksi seurakuntalaisille rakennettiin sivukirkot Nummijärvelle (1934) ja Kauhajärvelle (1951). Kenraali Ušakovin määräyksestä syyskuun 1. päivänä vuonna 1808 venäläiset sotajoukot polttivat Kauhajoella sekä kirkon että pappilan.[4]
Kauhajoen seurakunta kuuluu muun Seinäjoen eteläisen ja läntisen alueen tavoin voimakkaaseen ja yhtenäiseen evankelisen herätysliikkeen tukialueeseen. Myös Karijoen alue kuuluu evankelisen liikkeen tukialueeseen. Kauhajoen alueella on kannatusta myös kansanlähetykselle sekä jossain määrin lestadiolaisuudelle.[5]
|
---|
| | | Historia | | |
---|
| Kylät | |
---|
| Kulttuuri | |
---|
| Seurakunnat | |
---|
| Urheilu ja liikunta | Urheiluseurat | |
---|
| Liikuntapaikat | |
---|
|
---|
| Liikenne | |
---|
| Muuta | |
---|
|
|
---|
| | | Historia | | |
---|
| Kylät ja kaupunginosat | |
---|
| Luonto | Joet ja virtavedet | |
---|
| Järvet | |
---|
| Muut | |
---|
|
---|
| Talous | |
---|
| Kulttuuri | |
---|
| Seurakunnat | |
---|
| Urheilu ja liikunta | Urheiluseurat | |
---|
| Liikuntapaikat | |
---|
| Urheilutapahtumat | |
---|
|
---|
| Koulutus | |
---|
| Liikenne | |
---|
| Muuta | |
---|
|
|
---|
| Seurakunnat | | |
---|
| Entiset seurakunnat | |
---|
| |
|
|
---|
| Piispat | | |
---|
| Seurakunnat | |
---|
| Historia | |
---|
|
|
---|
| Kansainväliset | |
---|
| Kansalliset | |
---|
|